Paranemisella on hintansa

Enpä oo taas hetkeen kirjottanut tänne yhtään mitään, lähinnä siitä syystä, että asiat joita mulle tapahtuu ei tunnu mitenkään kuuluvan tänne blogiin - mutta toisaalta, munhan blogi tämä on joten enkös minä loppupeliessä päätä, että mikä tänne kuuluu.

On ihanaa voida paremmin. On ihanaa voida harkita uusia asioita, kuten festareita ja vierailuja uusilla luokkakavereilla pelkäämättä jo heti ajatusta. On myös ihanaa voida käydä yksin kaupassa, jopa kauppakeskuksessa (juupajuu, tänne Hämeenlinnaan on juuri avattu Goodman<3) ilman, että tuntuu koko ajan siltä että joku tarkkailee tai siltä, etten saisi olla siellä. Tuntuu ihanalta lähteä "yksille" baariin, jossa ei ole ennen ollut, ilman, että rintaa puristaa astua ovesta sisään uuteen huoneeseen "pahojen" ihmisten keskelle.

Mutta on tässä negatiivisempiakin muutoksia tullut: on aivan hirveän vaikeaa ottaa arkea niskasta kiinni. 
Olen ollut aina aika moinen vetelys, myöhästynyt aina aamubussista kouluun mentäessä ja tullut sovittuihin tapaamisiin kavereiden kanssa aina hieman sovittua myöhemmin. Olen keksinyt mitä mielikuvituksekkaimpia tekosyitä myöhästelyilleni illalla, kun olen tullut kotiin kirkkaasti kotiintuloajan jälkeen. 

"Meinasin ajaa skootterilla ojaan ja piti hetkeksi pysähtyä hengittelemään tiensivuun"

Mutta silloin minulla oli kuitenkin jonkinlainen rytmi päällä johtuen siitä, että minulta oltiin odotettu kutakuinkin samoja aikatauluja koko kouluaikani ajan. 
 Välivuoteni sekoitti tämän asian; minun ei tarvinnut olla missään milloinkaan mitenkään. Eikä haitannut myöhästyä, eikä haitannut vaikka olisin jättänyt kokonaan tulematta. 
"En pysty, ahdistaa" 
oli ikävä, mutta kaikkivoipa syy tehdä kaikki juuri niin kuin tein. Enkä nyt sano käyttäneeni sitä hyväkseni, niin nyt vain oli. harvoin mikään meni niin kuin olin aiemmin sopinut, koska lähes kaikki asiat alkoivat ahdistamaan, mikä taas vaikeutti, noh, asioita.
Ei ollut minun vikani, etten saanut syötyä mitään päiviin ja olin siksi heikossa kunnossa, eikä ollut minun vikani, etten saanut nukuttua öisin pelkotilojen takia.

Vuosi ilman minkäänlaisia aikatauluja tai velvollisuuksia...
Enää en kärsi hirveästä ahdistuksesta päivittäin ja paniikkikohtauksiakin tulee harvoin, joten nytpä onkin taas yhtäkkiä alettava kunnioittamaan yhteiskunnassamme vallitsevia "normeja" ihan samalla tavalla kuin muidenkin.
Pitää käydä koulussa,
pitää pitää huolta asunnosta,
pitää olla kiva muille ihmisille,
pitää jaksaa hymyillä, vaikkei siltä tuntuisikaan,
pitää kuunnella enemmän muiden ongelmia, kuin kertoa omistaan,
pitää huolehtia IHAN ITSE, että syö sen verran päivässä, ettei tarvitse rähjätä muille,
oma vikani, jossen ota iltalääkkeitä ajoissa, enkä siksi saa nukuttua tarpeeksi
pitää olla ajoissa.

Se on yllättävän hankalaa!

Olen toipilas, joten olen suonut itselleni vähän myönnytyksiä:
- jos olen tositosi väsynyt aamulla, saatan jäädä nukkumaan vielä tunniksi, ajattelen sen olevan parempi niin minulle itsellenikin, kuin niille paroille koulussa, joille sitten yliväsyneenä kälättäisin ja näin estäisin heidän oppimisensa
- Aina ei ole pakko mennä. Joskus voi jäädä kotiin lepäämään, eikä siihen tarvitse erityistä syytä. Vaikka kyseessä olisi hauskalta kuulostava viini-ilta kavereiden kanssa. Ja vaikka sanotaan että "ei sun tartte juoda, voit mennä aikasin kotiin". Ei tarvitse mennä ollenkaan
- On ok, että adistaa tai masentaa silloin tällöin. 
- Joskus on ok ajatella vain kylmästi itseään
- Aina ei tarvitse jaksaa opiskella tai tiskata
- Joskus lääkkeiden otto illalla venähtää (milloin kouluhommien takia, milloin omaa typeryyttäni) ja ne vaikuttavat vielä aamulla niin paljon, ettei ole mitään mieltä nousta ylös - jatkan silloin uniani

Ja nyt kun katson luomaani listaa huomaan, että tuollaisia myönnytyksiä voisivat kyllä kaikki muutkin tehdä itselleen, oli heillä paniikkihäiriö tai ei. 
Tekee elämästä huomattavasti helpompaa ja nautinnollisempaa!
Ei tarvitse aina stressata niin kamalasti ;)


~ Cheikki

Pakkomielteitä

Pakkomielteitä, pakkomielteinen, pakkomielle, pakkomielteilevä, pakkomielteestä... Ihme sana.

Mulle tulee tasasin väliajoin ideoita - tai tavallaan pienimuotoisia pakkomielteitä-, jotka on vaan pakko toteuttaa, ennen kun voin jatkaa elämääni normaalisti.
Edellinen tälläinen idea oli rullaluistimet. Näin esityksen, jossa tyttö rullaluisteli lavalla. Yhtäkkiä valaistuin ja ymmärsin että rullaluistelu on liikunnanmuoto, jota olen etsinyt koko pienen ikäni. Minun oli saatava luistimet heti ja niiden oli oltava valkoiset. Kahden päivän päästä minulla oli luistimet, mutta koska talvi tulee, ne joutuvat odottamaan kaapissa vielä pitkään.

Näistä pikku "ideoista" lähtee joskus liikkeelle idea(pakkomielle)ketju, joita mulla on säännöllisesti. Tähän mennessä pisin kyseisistä ketjuistani on ollut "Pakko vaihtaa usein hiustenväriä ja vieläkin kirkkaammaksi", joka alkaa nyt pikkuhiljaa väistyä, kun tummat hiukset yrittävät huhuilla mennyttä kantajaansa. Alan jo kuulla niiden kutsun, iik!

Tämänhetkinen pakkomielleketjuni on nettishoppailu. "Saipas nuo rullaluistimet helposti netistä!"
->
"Maksa verkossa" - "osuuspankki" - "Toimitus viikon kuluessa!"  x 100 ( tai ainakin liian monta kertaa)

Siis ihan sama mitä mun tekee mieli; neuleita, kissanruokakuppeja, korvakoruja, piilolinssejä, hiusvärejä, luettavaa, kalusteita - ekana selaan läpi tori.fi:n ja sen jälkeen ajaudun niihin kalliimpiin verkkokauppoihin.

Tällä hetkellä odotan postista kynsienhoitosettiä. Kynsienhoitosettiä.
Halusin kynsilakan joka vahvistaa ja suojelee kynsiäni, jotta voisin alkaa kasvattamaan niitä ja koska piti olla tietyn hintainen tilaus ettei tarvitse maksaa postimaksuja niin ostin myös kynsiöljyä. Koska ihan varmasti muistan ja viitsin käyttää sitä päivittäin.

Naruto odottaa tietämättään jo laserosoitintaan! Ja ainiin, tämä kyseinen kissanpentuhan oli ennen yksi näistä ns. pakkomielteistäni...

Mutta odotan minä muutakin, sillä olihan kissoille ostettava leikkityynyt, joissa on sisällä virmajuurta (kissoille huume, kuin kissanminttu, mutta vahvempi) ja siinä sivussa menikin sitten hupsista saatana 80e samalle sivustolle - JOTTEI TARVITSISI MAKSAA NIITÄ POSTIMAKSUJA.

Olen tilannut tänä syksynä myös kirjoja, rock-henkisiä vaatteita, sisustustarroja, yöpöydän, monia kissanleluja, rullaluistimet ja ainakin piilolinssit koska mukaan sai myös tosikivan piilarikotelon. Ja tämä on aika paljon, sillä vielä viime syksynä vastustin ja epäilin verkkokauppoja : D



Mmh, ehkä tämä tästä... Ainakin toistaiseksi olen onneksi pysynyt omien budjettinirajojeni sisäpuolella.

Ps. En nyt muista että olivatko rullaluistimet sittenkään viimeisin pakkomielteeni, vai oliko se tuo akvaario,joka oli heti pakko saada ja jonka kasvit ovat nyt vihdoin juurtuneet ja joka nyt pitää kokonaan tyhjentää muuttoa varten < 3

~ Cheikki

Muutoksia elämässä - > Muutoksia blogiin!

Kuten ehkä huomaatte, on blogini osoite vaihtunut.
Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, etten enää tunne eläväni ahdistuksen ehdoilla (vaikka aionkin myöhemmin vielä siitä kirjoittaakin) vaan tunnen taas olevani itse kontrollissa omasta elämästäni. Se tuntuu aika mahtavalta, btw!
Esimerkiksi tänään olin shoppailemassa itselleni uusia syysvaatteita Hämeenlinnan keskustassa, mikä on ihan uskomatonta edistystä, kun ottaa huomioon että tasan vuosi sitten en pystynyt olemaan eri hyllyvälikössä tukihenkilöni kanssa asioidessani ruokakaupassa. Samaan aikaan tuo käsittämätön pelko tuntuu kovin etäiseltä, mutta silti muistan täysin, miltä se tuntui.

Pelkäsin kamalasti koulun alkamista. Pelkäsin, että alkaisin taas oksennella, jäädä pois koulusta ahdistuksen takia ja ehkä jopa keskeyttäisin koko koulun ennen kuin se kunnolla alkaisikaan!
Ensimmäiset päivät olivat hyvin ratkaisevia ja minun onnekseni ne menivät parhaalla mahdollisella tavalla; uusi luokkani on yhtenäinen ja vaikka olemme kaikki todella erilaisia, on meillä kaikilla yo-tutkinto takana ja hieman enemmän elämänkokemusta, kuin juuri peruskoulusta ammattiopistoon tulleilla. Oli helpotus päästä omanikäisten pariin : )
Aluksi tuntui kyllä aika kamalalta olla joka päivä ihmisten keskellä, kun oli tottunut olemaan niin paljon omissa oloissaan. Ei ollut aikaa omille ajatuksille, eikä tilaa hengittää. Oli hymyiltävä koko ajan ja vastattava kysymyksiin ystävällisesti, vaikkei olisi huvittanutkaan. Samaan aikaan juuri tämä ihmisten keskellä oleminen oli myös todella ihanaa, sillä olen aina ollut melko sosiaalinen tyyppi, eikä vuosi eristyksessä ihmiskunnasta todellakaan tehnyt minulle hyvää. Tuntuu mahtavalta voida taas vuorovaikuttaa ikäistensä kanssa - ja tuntea kuuluvansa johonkin.

Kävin eilen psykiatrisella poliklinikalla tapaamisessa, jossa mietimme, miten hoitoani tulisi jatkaa. Kangasalla asuessanihan kävin säännöllisesti psykologilla ja nyt hoitosuunnitelmani on siirretty tänne Hämeenlinnaan. Olen käynyt siellä kerran aikaisemmin, keväällä, jolloin olin kuulemma sanonut mielialojeni vaihtelevan paljon äärimmäisen ahdistuneesta luonnottoman innostuneeksi. Psykiatrin kysyessä tämänhetkistä tilannettani tajusin itsekin kuinka hyvä se oli:
ei paniikkikohtauksia yli 3 kuukauteen,
ahdistusta muutaman kerran viikossa, mutta varsinaisia ahdistuskohtauksia ehkä kerran kahdessa viikossa.

Totesimme, että omat siipeni luultavasti kantavat nyt. Ehkä käyn juttelemassa ajatuksistani jossain kohdassa koulukuraattorin kanssa, ehkä tarvitsen yhä tukea ystävistäni, mutta psykologin ammattiapua en enää tarvitse! : ) Lääkemääränikin ovat kuulemma niin pienet, ettei niitä varsinaisesti tarvitse seurata.

Olen tosi, tosi onnellinen : > (...vaikkakin aivan kauhuissani lähestyvästä työharjoittelusta)

~ Cheikki ~

Kävellään ihan homona!

 Lauantaina klo 12 kokoontuminen Senaatintorilla, ja klo 13 lähtö - osallistu sinäkin Pride-kulkueeseen.

Kaikissa asioissa tasa-arvoa ei voi vaatia, se on realismia, mutta tämä aihe ei ole yksi niistä.
Olisi varsin yksinkertaista sallia homopariskunnille mahdollisuus oikeaan avioliittoon, joten itsestäni ainakin alkaa tuntua, että ajatusta vastustetaan ihan kiusallaan. Maailmassa (ja Suomessa) on niin paljon suurempiakin ongelmia, että minkä takia tästä aiheesta ei voitaisi jo päästä yli?
Se, että homot saavat avio-oikeuden, EI
- johda siihen että pedofiilit saavat naida lapsia
- johda siihen että miehet / naiset saavat naida koiria/kissoja/kukkoja/undulaatteja
- ole millään tavalla epäreilua heteropariskuntia kohtaan
- ole mitään muuta kuin reilua.

Ainoa asia, mitä lakimuutos tulisi oikeasti muuttamaan, olisi se, että Suomessa olisi vähän enemmän onnellisia pariskuntia, jotka voisivat tuntea ylpeänä kuuluvansa tasavertaisesti muiden kanssa Suomen kansaan.

- - - - 

Cheikki kuittaa.

Pari muuttujaa

Moikka vaan kaikille ja anteeksi, ettei minusta ole kuulunut mitään pitkää aikaan! Minulla on ongelmia päättää, mikä kuuluu tähän blogiin ja mikä ei, sillä viimeaikoina useat postaukseni ovat koskeneet lemmikkejäni, eivätkä ne varsinaisesti sovi blogini aihepiiriin. Mutta koska elukat ovat kuitenkin iso osa omaa elämääni päätettiin tehdä tämän salaperäisen kämppäkaverini kanssa niille ihan oma blogi!

Niinpä, jos olet kiinnostunut seuraamaan minun eläinelämääni jatkossakin, niin vilkaisempa toistakin blogiani    Karvaiset  : >

Tästä eteenpäin tämä blogi siis käsittelee lähinnä minun henkilökohtaista tunnemättöäni.
Mitä muuta uutta on tapahtunut?
Pääsin opiskelemaan Tavastiaan! Olin myös työhaastattelussa 4H:n iltapäiväkerhon ohjaajaksi siltä varalta, etten pääsisi opiskelemaan, ja vaikka pääsinkin, niin tuntui silti hyvältä kuulla, että he olisivat valinneet minut mukaan! Ilmeisesti haastatteluni menivät jännityksestä huolimatta varsin kiitettävästi.

Miltä minusta tuntuu?
Yllättävän vaikealta. Olen kyllä ylpeä itsestäni ja odotan uteliaana tulevaa syksyä ja opintojani, mutta sen lisäksi sisälle pääseminen hirvittää minua aivan suunnattomasti. Entä jos en pystykään heräämään viitenä päivänä viikossa tiettyyn kellon aikaan opintoja varten? Tilanteeni aamuherätysten suhteen on helpottanut, mutta en vieläkään pysty nukahtamaan iltaisin jos tiedän joutuvani heräämään herätyskelloon aamulla. Ajatus siitä että pitää tehdä jotain heti herättyä hirvittää. Ehkä minun pitäisi herätä paria tuntia aikaisemmin ja tehdä jotain muuta aamulla ennen kouluunlähtöä? Viideltä herääminen ei kyllä kuulosta kovin miellyttävältä...

Edellisenä päivänä sain pitkästä aikaa paniikkikohtauksen ja uskon sillä olevan tekemistä kouluunpääsyni kanssa. Suuret uutiset, elämänmuutokset ja tunteet laukaisevat minussa pelkoa ja ahdistusta, olivat ne sitten hyvään tai huonoon suuntaan. Tuntuu kamalalta olla ahdistunut sen takia, että on niin onnellinen. Eihän tässä mitään järkeä ole, mutta hei, sen takia tämä onkin ahdistuneisuushäiriö.

Noh, ainakaan meidän ei tarvitse muuttaa puolen kuukauden varoitusajalla! : )

Tässä pari kuvaa synttärisankarin uudesta tukasta + katista :D ;

~ Cheikki

Voiko tylsyyteen kuolla?

Kyllä ihan varmasti voi. Kun mulla on oikein tosi tylsää, mä jätän syömättä ihan vaan sen takia etten jaksa raahautua jääkaapille. Joten jos tuota hyvin epäilyttävästi masennukselta kuulostavaa tylsyyttä jatkuu pitkään niin joo, kyllä siihen varmaan voi kuolla.


Mun tylsä päivä on sellanen, että mun tekis mieli vaan maata lattialla ja velloo itsesäälissä koska mulla ei oo mitään tekemistä, eikä mun elämällä siten sillä hetkellä oo mitään tarkotusta. Mä rakastan kyllä laiskottelua, mutta vihaan olla täysin toimeettomana. Mun pitää saada ite valita, etten tee mitään, että voin nauttia siitä.

Cheikin (ja varmaan monen muun?) tylsän päivän tunnistusmerkit:

Katson jääkaappiin yhä uudelleen ja uudelleen siinä toivossa, että sinne olisi ilmestynyt jotain uutta ja mielenkiintoista. Se on kuitenkin yhtä tyhjillään joka kerta.

 

Tekisiköhän kani jotain mielenkiintoista? Eipä tietenkään, juuri tänään se on vain nukkumassa pesässään...

"Jos mä katson nyt kaksi jaksoa tätä, niin tästä päivästä on kulunut melkein kaksi tuntia ja sille loppuajalle on jo paljon helpompaa keksiä tekemistä...." Katson Netflixistä sarjoja vain, jotta tunnit kuluisivat.

 

Säästän suklaalevyn kääreitä pöydällä, koska jos siivoan ne pois, ei minulla ole enää mitään tekemistä.

Ihan totta puhuakseni, luulin että tälläiset päivät kuuluivat vain yläasteelle, kun piti koko ajan olla tekemässä jotain jännittävää tai tapaamassa uusia ihmisiä. En ole ollut tylsistynyt ihan hirveän pitkään aikaan tällä tavalla!

Jotenkin minusta kuitenkin tuntuu että tämä on vain hyvä merkki, sillä se, että paikallaan istuminen alkaa tylsistyttämään, tarkoittaa luultavasti sitä, että kaipaisin päiviini jotain järkevää sisältöä.

Ehkä olisin vihdoin valmis vaikka osa-aikatöihin? 

Vaikka voisi toisin ajatella, olen ollut nyt yli puoli vuotta "tekemättä mitään", mutten ole tylsistynyt kertaakaan sinä aikana. Tarvitsin jokaisen niistä päivistä toipumiseeni ja lepäämiseen. Nyt minusta vihdoin alkaa taas tuntua siltä, että voisin kaivata uusia haasteita elämääni. Ja tämä tunne tuntuu ihan uskomattoman hyvältä.

~ Cheikki

Hius-extra!

Jotta postauksesta ei tulisi ihan tuhottoman pitkä, esittelen tässä vain muutamia 2013 vuoden loppupuolen ja 2014 vuoden alun hiusmalleja/värejä : ) Mukana myös kuvia, joita ette ole nähneet facebookissa! 

Syksyn hiukseni olivat pääosin ruskeat, vaaleilla raidoilla varustetut.

Syksyllä 2013 aloin kasvattamaan hiuksiani,

Syyslomalla olin lomamatkalla Turkissa,
olin jo alkanut vaalentamaan hiusväriäni päältä.

Joulukuun alussa hiukseni olivat päältä miltei
valkeat, tosin niissä oli usein violetin vivahteita
hopeashampoon ansiosta,

Kuva on samea, anteeksi siitä. Joulukuun paineilin kirkkaan turkooseilla hiusilla, pidin niistä kyllä kovasti,
mutta ne haalenivat ikävän vihreiksi... Alunperin aloin käyttämään kirkkaita hiusvärejä, jotta hiuksissani
olisi jotain asennetta kasvatusvaiheesta huolimatta, mutta siinä sivussa ihastuin shokkiväreihin.

Tässä meikittömässä kuvassa minulla on - kuten ehkä huomasitte - pinkit hiukset, jotka herättivät ihmisten keskuudessa
ehkä eniten ihastusta. Myös kadulla kulkiessani ihmiset katselivat tavallista pidempään ja lapset huutelivat ihmeissään "tolla on äiti pinkki tukka!"
Jotenkin tämä pirteä väri piristi mieltäkin siinä samalla. Ainoa syy, miksi vaihdoin väriä, oli se, että olin aivan liian utelias jättääkseni kokeilujani sikseen. (Pinkki väri myös pysyi minulla muita kauemmin.)

Violetti. Tässä vaiheessa päälakeni hius alkoi olla jo aika kuivaa, johtuen monen monista värinpoistoista.
Tämä väri oli siitä ihana, että tämän kanssa pystyi meikkaamaan varsin vapaasti ja monet värit sopivat yhteen violetin kanssa. Violetti väri kuitenkin haalistui hyvin nopeasti. Ajattelin värjätä hiukseni taas mustaksi, jotta ne saisivat hieman levätä väriaineilta, mutta...

Juuri nyt hiukseni ovat tämänväriset. Ne eivät ole näin pinkit, vaan värissä on enemmän violettia/sinistä. Heitin tummanpunaista väriä violetin päälle ja tämä oli tulos. Luonnonvalossa varsin purppurainen sävy, tykkään kovasti :3 Mielestäni parempi versio pinkistä!

Mikä väreistä oli sinun suosikkisi? :}

~Cheikki