Ensi hetket omassa kodissa

Kuinka likaisissa olosuhteissa ihmiset oikein elävät?
 Se, ettei asunto ole oma, vaan vuokrakämppä ei mielestäni tarkoita sitä, ettei se voi olla koti. Kuitenkin vuokra-asunnot ovat yleensä ihan hirvittävässä kunnossa, koska niistä ei olla huolehdittu; pinttymiä, ruuan tähteitä ja kakkaa eri muodoissa on joka puolella! Ajattelin ottaa teille hieman "ennen" ja "jälkeen" kuvia, jotta tekin voitte samaistua tähän "muuttamisen riemuun" : D

En hennonnut ottaa kuvaa hyvin loppuunkäytetystä (pesemättömästä) vessaharjasta tai roskislaatikoista, joissa oli vaikka mitä kivaa liimaantuneena :/

Nukumme tällä hetkellä retkipatjoilla olohuoneessamme ja palelemme, sekä taistelemme patjan paksuimmasta kohdasta yöstä toiseen. Elämäämme myös hankaloittaa se, ettei meillä ole pyyhkeitä, joten suihkussa käyminen ei juuri houkuttele. Nyt meillä on sentään vehkeet ruuanlaittoon, sekä ruokaa jota laittaa, joten täällä alkavat sentään tuoksut olla pikkuhiljaa kohdillaan - eikä tarvitse tapella nälkäisenä turhasta.

Kyllä tämä tästä, lauantaina saadaan tänne tavaroitakin! ^3^

-Cheikki

Muuttohuumaa!

Kaksi kuukautta sitten odotin joka päivä kauhulla hetkeä, jona toinen vanhemmistani tulisi seisomaan selkäni taakse ja kysyisi sen saman kysymyksen, johon olin itse miettinyt vastausta jo kuukausia: "Joko tiedät, että mihin haet yhteishaussa? Mitä olet tehnyt sen eteen, että pääset sisään?".
Kysymyksenähän tuo on oikein hyvä, kun se on kohdistettu nuorelle naiselle, joka pitää välivuotta, mutta tietyssä vaiheessa ylittyy raja: raja jonka jälkeen huolehtiminen muuttuu painostamiseksi. Ja voin ihan rehellisesti kertoa, että jos on minkäänlaisia taipumuksia paniikkikohtauksiin, ei painostus ole se mukavin tapa edistää asioita. Turhautuminen oli tuohon aikaan tunne, joka valtasi koko sisimpäni päivästä toiseen, vaikka tietenkin tunsin myös epäonnistumisen, riittämättömyyden ja turhuuden tunteita, eivät niin nautinnollisia nekään.

Nyt voin pitkästä aikaa oikeasti sanoa, että tiedän mitä haluan, ainakin tiettyyn pisteeseen saakka. Haluan hakea yhteishaussa Lähihoitajan opintoihin, Hämeenlinnaan. Vielä joulukuussa olin ryhtymässä lasinpuhaltajaksi, ja nyt olen tilanteessa, jossa muutto häämöttää edessä 2.3, joten aika nopeaa tahtia ne suunnitelmat sitten muodostuivat, kun olivat muodostuakseen!
Nyt tuntuu pitkästä aikaa hyvältä. Ja vieläpä oikeasti hyvältä, eikä vain "paremmalta" tai "ihan hyvältä". Kuulostaa ehkä kliseiseltä, mutta olin jo unohtaa, että miltä tuntuu oikeasti olla onnellinen tai miltä tuntuu saavuttaa jotakin - päästä eteenpäin. Tuntuu myös aika mahtavalta ajatella, että vielä kolme kuukautta sitten sain useita paniikkikohtauksia viikossa ja ahdistus oli jokapäiväistä. Jokapäiväistä ja niin syvää, että se vei toimintakykyni täysin, esti minua tapaamasta ihmisiä, tekemästä päätöksiä tai edes käymästä uimahallissa! Ja nyt olen muuttamassa täysin vieraaseen kaupunkiin...

En voi kuitenkaan sanoa, että olisin täysin kunnossa, enkä minä yksin uskaltaisikaan muuttaa. Muutan yhteen henkilön kanssa, jota parempaa kämppäkaveria en voisi toivoa: luotan häneen sataprosenttisesti enkä voisi toivoa parempaa seuraa. Hän suostuu jopa siihen, että minä järjestän olohuoneen (ja hieman hänenkin huonettaan)! ;D

IKEAsta hankittavaa:
-Tummat verhot
-Suihkuverho (siellä on kyllä suihkuverho, joka on aikoinaan ollut vaaleansininen, mutta on nyt 30 senttiä alareunasta vaaleanruskea < 3 )
- Matto olohuoneeseen - ruskea!
- Pöytäryhmä, luultavasti jotain baaripöydän tyyppistä, sillä kyseessä on kaksio, ei kolmio ja olemme onnekkaita, kun keittiömme on niinkin tilava, että sitä voi soveltaa "olohuoneena".
- Joku huonekasvi, Jukkapalmu ehkä?

Uusi luku elämässäni voi alkaa, toivottavasti se on parempi kuin edellinen.

~ Cheikki