Paranemisella on hintansa

Enpä oo taas hetkeen kirjottanut tänne yhtään mitään, lähinnä siitä syystä, että asiat joita mulle tapahtuu ei tunnu mitenkään kuuluvan tänne blogiin - mutta toisaalta, munhan blogi tämä on joten enkös minä loppupeliessä päätä, että mikä tänne kuuluu.

On ihanaa voida paremmin. On ihanaa voida harkita uusia asioita, kuten festareita ja vierailuja uusilla luokkakavereilla pelkäämättä jo heti ajatusta. On myös ihanaa voida käydä yksin kaupassa, jopa kauppakeskuksessa (juupajuu, tänne Hämeenlinnaan on juuri avattu Goodman<3) ilman, että tuntuu koko ajan siltä että joku tarkkailee tai siltä, etten saisi olla siellä. Tuntuu ihanalta lähteä "yksille" baariin, jossa ei ole ennen ollut, ilman, että rintaa puristaa astua ovesta sisään uuteen huoneeseen "pahojen" ihmisten keskelle.

Mutta on tässä negatiivisempiakin muutoksia tullut: on aivan hirveän vaikeaa ottaa arkea niskasta kiinni. 
Olen ollut aina aika moinen vetelys, myöhästynyt aina aamubussista kouluun mentäessä ja tullut sovittuihin tapaamisiin kavereiden kanssa aina hieman sovittua myöhemmin. Olen keksinyt mitä mielikuvituksekkaimpia tekosyitä myöhästelyilleni illalla, kun olen tullut kotiin kirkkaasti kotiintuloajan jälkeen. 

"Meinasin ajaa skootterilla ojaan ja piti hetkeksi pysähtyä hengittelemään tiensivuun"

Mutta silloin minulla oli kuitenkin jonkinlainen rytmi päällä johtuen siitä, että minulta oltiin odotettu kutakuinkin samoja aikatauluja koko kouluaikani ajan. 
 Välivuoteni sekoitti tämän asian; minun ei tarvinnut olla missään milloinkaan mitenkään. Eikä haitannut myöhästyä, eikä haitannut vaikka olisin jättänyt kokonaan tulematta. 
"En pysty, ahdistaa" 
oli ikävä, mutta kaikkivoipa syy tehdä kaikki juuri niin kuin tein. Enkä nyt sano käyttäneeni sitä hyväkseni, niin nyt vain oli. harvoin mikään meni niin kuin olin aiemmin sopinut, koska lähes kaikki asiat alkoivat ahdistamaan, mikä taas vaikeutti, noh, asioita.
Ei ollut minun vikani, etten saanut syötyä mitään päiviin ja olin siksi heikossa kunnossa, eikä ollut minun vikani, etten saanut nukuttua öisin pelkotilojen takia.

Vuosi ilman minkäänlaisia aikatauluja tai velvollisuuksia...
Enää en kärsi hirveästä ahdistuksesta päivittäin ja paniikkikohtauksiakin tulee harvoin, joten nytpä onkin taas yhtäkkiä alettava kunnioittamaan yhteiskunnassamme vallitsevia "normeja" ihan samalla tavalla kuin muidenkin.
Pitää käydä koulussa,
pitää pitää huolta asunnosta,
pitää olla kiva muille ihmisille,
pitää jaksaa hymyillä, vaikkei siltä tuntuisikaan,
pitää kuunnella enemmän muiden ongelmia, kuin kertoa omistaan,
pitää huolehtia IHAN ITSE, että syö sen verran päivässä, ettei tarvitse rähjätä muille,
oma vikani, jossen ota iltalääkkeitä ajoissa, enkä siksi saa nukuttua tarpeeksi
pitää olla ajoissa.

Se on yllättävän hankalaa!

Olen toipilas, joten olen suonut itselleni vähän myönnytyksiä:
- jos olen tositosi väsynyt aamulla, saatan jäädä nukkumaan vielä tunniksi, ajattelen sen olevan parempi niin minulle itsellenikin, kuin niille paroille koulussa, joille sitten yliväsyneenä kälättäisin ja näin estäisin heidän oppimisensa
- Aina ei ole pakko mennä. Joskus voi jäädä kotiin lepäämään, eikä siihen tarvitse erityistä syytä. Vaikka kyseessä olisi hauskalta kuulostava viini-ilta kavereiden kanssa. Ja vaikka sanotaan että "ei sun tartte juoda, voit mennä aikasin kotiin". Ei tarvitse mennä ollenkaan
- On ok, että adistaa tai masentaa silloin tällöin. 
- Joskus on ok ajatella vain kylmästi itseään
- Aina ei tarvitse jaksaa opiskella tai tiskata
- Joskus lääkkeiden otto illalla venähtää (milloin kouluhommien takia, milloin omaa typeryyttäni) ja ne vaikuttavat vielä aamulla niin paljon, ettei ole mitään mieltä nousta ylös - jatkan silloin uniani

Ja nyt kun katson luomaani listaa huomaan, että tuollaisia myönnytyksiä voisivat kyllä kaikki muutkin tehdä itselleen, oli heillä paniikkihäiriö tai ei. 
Tekee elämästä huomattavasti helpompaa ja nautinnollisempaa!
Ei tarvitse aina stressata niin kamalasti ;)


~ Cheikki

Pakkomielteitä

Pakkomielteitä, pakkomielteinen, pakkomielle, pakkomielteilevä, pakkomielteestä... Ihme sana.

Mulle tulee tasasin väliajoin ideoita - tai tavallaan pienimuotoisia pakkomielteitä-, jotka on vaan pakko toteuttaa, ennen kun voin jatkaa elämääni normaalisti.
Edellinen tälläinen idea oli rullaluistimet. Näin esityksen, jossa tyttö rullaluisteli lavalla. Yhtäkkiä valaistuin ja ymmärsin että rullaluistelu on liikunnanmuoto, jota olen etsinyt koko pienen ikäni. Minun oli saatava luistimet heti ja niiden oli oltava valkoiset. Kahden päivän päästä minulla oli luistimet, mutta koska talvi tulee, ne joutuvat odottamaan kaapissa vielä pitkään.

Näistä pikku "ideoista" lähtee joskus liikkeelle idea(pakkomielle)ketju, joita mulla on säännöllisesti. Tähän mennessä pisin kyseisistä ketjuistani on ollut "Pakko vaihtaa usein hiustenväriä ja vieläkin kirkkaammaksi", joka alkaa nyt pikkuhiljaa väistyä, kun tummat hiukset yrittävät huhuilla mennyttä kantajaansa. Alan jo kuulla niiden kutsun, iik!

Tämänhetkinen pakkomielleketjuni on nettishoppailu. "Saipas nuo rullaluistimet helposti netistä!"
->
"Maksa verkossa" - "osuuspankki" - "Toimitus viikon kuluessa!"  x 100 ( tai ainakin liian monta kertaa)

Siis ihan sama mitä mun tekee mieli; neuleita, kissanruokakuppeja, korvakoruja, piilolinssejä, hiusvärejä, luettavaa, kalusteita - ekana selaan läpi tori.fi:n ja sen jälkeen ajaudun niihin kalliimpiin verkkokauppoihin.

Tällä hetkellä odotan postista kynsienhoitosettiä. Kynsienhoitosettiä.
Halusin kynsilakan joka vahvistaa ja suojelee kynsiäni, jotta voisin alkaa kasvattamaan niitä ja koska piti olla tietyn hintainen tilaus ettei tarvitse maksaa postimaksuja niin ostin myös kynsiöljyä. Koska ihan varmasti muistan ja viitsin käyttää sitä päivittäin.

Naruto odottaa tietämättään jo laserosoitintaan! Ja ainiin, tämä kyseinen kissanpentuhan oli ennen yksi näistä ns. pakkomielteistäni...

Mutta odotan minä muutakin, sillä olihan kissoille ostettava leikkityynyt, joissa on sisällä virmajuurta (kissoille huume, kuin kissanminttu, mutta vahvempi) ja siinä sivussa menikin sitten hupsista saatana 80e samalle sivustolle - JOTTEI TARVITSISI MAKSAA NIITÄ POSTIMAKSUJA.

Olen tilannut tänä syksynä myös kirjoja, rock-henkisiä vaatteita, sisustustarroja, yöpöydän, monia kissanleluja, rullaluistimet ja ainakin piilolinssit koska mukaan sai myös tosikivan piilarikotelon. Ja tämä on aika paljon, sillä vielä viime syksynä vastustin ja epäilin verkkokauppoja : D



Mmh, ehkä tämä tästä... Ainakin toistaiseksi olen onneksi pysynyt omien budjettinirajojeni sisäpuolella.

Ps. En nyt muista että olivatko rullaluistimet sittenkään viimeisin pakkomielteeni, vai oliko se tuo akvaario,joka oli heti pakko saada ja jonka kasvit ovat nyt vihdoin juurtuneet ja joka nyt pitää kokonaan tyhjentää muuttoa varten < 3

~ Cheikki

Muutoksia elämässä - > Muutoksia blogiin!

Kuten ehkä huomaatte, on blogini osoite vaihtunut.
Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, etten enää tunne eläväni ahdistuksen ehdoilla (vaikka aionkin myöhemmin vielä siitä kirjoittaakin) vaan tunnen taas olevani itse kontrollissa omasta elämästäni. Se tuntuu aika mahtavalta, btw!
Esimerkiksi tänään olin shoppailemassa itselleni uusia syysvaatteita Hämeenlinnan keskustassa, mikä on ihan uskomatonta edistystä, kun ottaa huomioon että tasan vuosi sitten en pystynyt olemaan eri hyllyvälikössä tukihenkilöni kanssa asioidessani ruokakaupassa. Samaan aikaan tuo käsittämätön pelko tuntuu kovin etäiseltä, mutta silti muistan täysin, miltä se tuntui.

Pelkäsin kamalasti koulun alkamista. Pelkäsin, että alkaisin taas oksennella, jäädä pois koulusta ahdistuksen takia ja ehkä jopa keskeyttäisin koko koulun ennen kuin se kunnolla alkaisikaan!
Ensimmäiset päivät olivat hyvin ratkaisevia ja minun onnekseni ne menivät parhaalla mahdollisella tavalla; uusi luokkani on yhtenäinen ja vaikka olemme kaikki todella erilaisia, on meillä kaikilla yo-tutkinto takana ja hieman enemmän elämänkokemusta, kuin juuri peruskoulusta ammattiopistoon tulleilla. Oli helpotus päästä omanikäisten pariin : )
Aluksi tuntui kyllä aika kamalalta olla joka päivä ihmisten keskellä, kun oli tottunut olemaan niin paljon omissa oloissaan. Ei ollut aikaa omille ajatuksille, eikä tilaa hengittää. Oli hymyiltävä koko ajan ja vastattava kysymyksiin ystävällisesti, vaikkei olisi huvittanutkaan. Samaan aikaan juuri tämä ihmisten keskellä oleminen oli myös todella ihanaa, sillä olen aina ollut melko sosiaalinen tyyppi, eikä vuosi eristyksessä ihmiskunnasta todellakaan tehnyt minulle hyvää. Tuntuu mahtavalta voida taas vuorovaikuttaa ikäistensä kanssa - ja tuntea kuuluvansa johonkin.

Kävin eilen psykiatrisella poliklinikalla tapaamisessa, jossa mietimme, miten hoitoani tulisi jatkaa. Kangasalla asuessanihan kävin säännöllisesti psykologilla ja nyt hoitosuunnitelmani on siirretty tänne Hämeenlinnaan. Olen käynyt siellä kerran aikaisemmin, keväällä, jolloin olin kuulemma sanonut mielialojeni vaihtelevan paljon äärimmäisen ahdistuneesta luonnottoman innostuneeksi. Psykiatrin kysyessä tämänhetkistä tilannettani tajusin itsekin kuinka hyvä se oli:
ei paniikkikohtauksia yli 3 kuukauteen,
ahdistusta muutaman kerran viikossa, mutta varsinaisia ahdistuskohtauksia ehkä kerran kahdessa viikossa.

Totesimme, että omat siipeni luultavasti kantavat nyt. Ehkä käyn juttelemassa ajatuksistani jossain kohdassa koulukuraattorin kanssa, ehkä tarvitsen yhä tukea ystävistäni, mutta psykologin ammattiapua en enää tarvitse! : ) Lääkemääränikin ovat kuulemma niin pienet, ettei niitä varsinaisesti tarvitse seurata.

Olen tosi, tosi onnellinen : > (...vaikkakin aivan kauhuissani lähestyvästä työharjoittelusta)

~ Cheikki ~

Kävellään ihan homona!

 Lauantaina klo 12 kokoontuminen Senaatintorilla, ja klo 13 lähtö - osallistu sinäkin Pride-kulkueeseen.

Kaikissa asioissa tasa-arvoa ei voi vaatia, se on realismia, mutta tämä aihe ei ole yksi niistä.
Olisi varsin yksinkertaista sallia homopariskunnille mahdollisuus oikeaan avioliittoon, joten itsestäni ainakin alkaa tuntua, että ajatusta vastustetaan ihan kiusallaan. Maailmassa (ja Suomessa) on niin paljon suurempiakin ongelmia, että minkä takia tästä aiheesta ei voitaisi jo päästä yli?
Se, että homot saavat avio-oikeuden, EI
- johda siihen että pedofiilit saavat naida lapsia
- johda siihen että miehet / naiset saavat naida koiria/kissoja/kukkoja/undulaatteja
- ole millään tavalla epäreilua heteropariskuntia kohtaan
- ole mitään muuta kuin reilua.

Ainoa asia, mitä lakimuutos tulisi oikeasti muuttamaan, olisi se, että Suomessa olisi vähän enemmän onnellisia pariskuntia, jotka voisivat tuntea ylpeänä kuuluvansa tasavertaisesti muiden kanssa Suomen kansaan.

- - - - 

Cheikki kuittaa.

Pari muuttujaa

Moikka vaan kaikille ja anteeksi, ettei minusta ole kuulunut mitään pitkää aikaan! Minulla on ongelmia päättää, mikä kuuluu tähän blogiin ja mikä ei, sillä viimeaikoina useat postaukseni ovat koskeneet lemmikkejäni, eivätkä ne varsinaisesti sovi blogini aihepiiriin. Mutta koska elukat ovat kuitenkin iso osa omaa elämääni päätettiin tehdä tämän salaperäisen kämppäkaverini kanssa niille ihan oma blogi!

Niinpä, jos olet kiinnostunut seuraamaan minun eläinelämääni jatkossakin, niin vilkaisempa toistakin blogiani    Karvaiset  : >

Tästä eteenpäin tämä blogi siis käsittelee lähinnä minun henkilökohtaista tunnemättöäni.
Mitä muuta uutta on tapahtunut?
Pääsin opiskelemaan Tavastiaan! Olin myös työhaastattelussa 4H:n iltapäiväkerhon ohjaajaksi siltä varalta, etten pääsisi opiskelemaan, ja vaikka pääsinkin, niin tuntui silti hyvältä kuulla, että he olisivat valinneet minut mukaan! Ilmeisesti haastatteluni menivät jännityksestä huolimatta varsin kiitettävästi.

Miltä minusta tuntuu?
Yllättävän vaikealta. Olen kyllä ylpeä itsestäni ja odotan uteliaana tulevaa syksyä ja opintojani, mutta sen lisäksi sisälle pääseminen hirvittää minua aivan suunnattomasti. Entä jos en pystykään heräämään viitenä päivänä viikossa tiettyyn kellon aikaan opintoja varten? Tilanteeni aamuherätysten suhteen on helpottanut, mutta en vieläkään pysty nukahtamaan iltaisin jos tiedän joutuvani heräämään herätyskelloon aamulla. Ajatus siitä että pitää tehdä jotain heti herättyä hirvittää. Ehkä minun pitäisi herätä paria tuntia aikaisemmin ja tehdä jotain muuta aamulla ennen kouluunlähtöä? Viideltä herääminen ei kyllä kuulosta kovin miellyttävältä...

Edellisenä päivänä sain pitkästä aikaa paniikkikohtauksen ja uskon sillä olevan tekemistä kouluunpääsyni kanssa. Suuret uutiset, elämänmuutokset ja tunteet laukaisevat minussa pelkoa ja ahdistusta, olivat ne sitten hyvään tai huonoon suuntaan. Tuntuu kamalalta olla ahdistunut sen takia, että on niin onnellinen. Eihän tässä mitään järkeä ole, mutta hei, sen takia tämä onkin ahdistuneisuushäiriö.

Noh, ainakaan meidän ei tarvitse muuttaa puolen kuukauden varoitusajalla! : )

Tässä pari kuvaa synttärisankarin uudesta tukasta + katista :D ;

~ Cheikki

Voiko tylsyyteen kuolla?

Kyllä ihan varmasti voi. Kun mulla on oikein tosi tylsää, mä jätän syömättä ihan vaan sen takia etten jaksa raahautua jääkaapille. Joten jos tuota hyvin epäilyttävästi masennukselta kuulostavaa tylsyyttä jatkuu pitkään niin joo, kyllä siihen varmaan voi kuolla.


Mun tylsä päivä on sellanen, että mun tekis mieli vaan maata lattialla ja velloo itsesäälissä koska mulla ei oo mitään tekemistä, eikä mun elämällä siten sillä hetkellä oo mitään tarkotusta. Mä rakastan kyllä laiskottelua, mutta vihaan olla täysin toimeettomana. Mun pitää saada ite valita, etten tee mitään, että voin nauttia siitä.

Cheikin (ja varmaan monen muun?) tylsän päivän tunnistusmerkit:

Katson jääkaappiin yhä uudelleen ja uudelleen siinä toivossa, että sinne olisi ilmestynyt jotain uutta ja mielenkiintoista. Se on kuitenkin yhtä tyhjillään joka kerta.

 

Tekisiköhän kani jotain mielenkiintoista? Eipä tietenkään, juuri tänään se on vain nukkumassa pesässään...

"Jos mä katson nyt kaksi jaksoa tätä, niin tästä päivästä on kulunut melkein kaksi tuntia ja sille loppuajalle on jo paljon helpompaa keksiä tekemistä...." Katson Netflixistä sarjoja vain, jotta tunnit kuluisivat.

 

Säästän suklaalevyn kääreitä pöydällä, koska jos siivoan ne pois, ei minulla ole enää mitään tekemistä.

Ihan totta puhuakseni, luulin että tälläiset päivät kuuluivat vain yläasteelle, kun piti koko ajan olla tekemässä jotain jännittävää tai tapaamassa uusia ihmisiä. En ole ollut tylsistynyt ihan hirveän pitkään aikaan tällä tavalla!

Jotenkin minusta kuitenkin tuntuu että tämä on vain hyvä merkki, sillä se, että paikallaan istuminen alkaa tylsistyttämään, tarkoittaa luultavasti sitä, että kaipaisin päiviini jotain järkevää sisältöä.

Ehkä olisin vihdoin valmis vaikka osa-aikatöihin? 

Vaikka voisi toisin ajatella, olen ollut nyt yli puoli vuotta "tekemättä mitään", mutten ole tylsistynyt kertaakaan sinä aikana. Tarvitsin jokaisen niistä päivistä toipumiseeni ja lepäämiseen. Nyt minusta vihdoin alkaa taas tuntua siltä, että voisin kaivata uusia haasteita elämääni. Ja tämä tunne tuntuu ihan uskomattoman hyvältä.

~ Cheikki

Hius-extra!

Jotta postauksesta ei tulisi ihan tuhottoman pitkä, esittelen tässä vain muutamia 2013 vuoden loppupuolen ja 2014 vuoden alun hiusmalleja/värejä : ) Mukana myös kuvia, joita ette ole nähneet facebookissa! 

Syksyn hiukseni olivat pääosin ruskeat, vaaleilla raidoilla varustetut.

Syksyllä 2013 aloin kasvattamaan hiuksiani,

Syyslomalla olin lomamatkalla Turkissa,
olin jo alkanut vaalentamaan hiusväriäni päältä.

Joulukuun alussa hiukseni olivat päältä miltei
valkeat, tosin niissä oli usein violetin vivahteita
hopeashampoon ansiosta,

Kuva on samea, anteeksi siitä. Joulukuun paineilin kirkkaan turkooseilla hiusilla, pidin niistä kyllä kovasti,
mutta ne haalenivat ikävän vihreiksi... Alunperin aloin käyttämään kirkkaita hiusvärejä, jotta hiuksissani
olisi jotain asennetta kasvatusvaiheesta huolimatta, mutta siinä sivussa ihastuin shokkiväreihin.

Tässä meikittömässä kuvassa minulla on - kuten ehkä huomasitte - pinkit hiukset, jotka herättivät ihmisten keskuudessa
ehkä eniten ihastusta. Myös kadulla kulkiessani ihmiset katselivat tavallista pidempään ja lapset huutelivat ihmeissään "tolla on äiti pinkki tukka!"
Jotenkin tämä pirteä väri piristi mieltäkin siinä samalla. Ainoa syy, miksi vaihdoin väriä, oli se, että olin aivan liian utelias jättääkseni kokeilujani sikseen. (Pinkki väri myös pysyi minulla muita kauemmin.)

Violetti. Tässä vaiheessa päälakeni hius alkoi olla jo aika kuivaa, johtuen monen monista värinpoistoista.
Tämä väri oli siitä ihana, että tämän kanssa pystyi meikkaamaan varsin vapaasti ja monet värit sopivat yhteen violetin kanssa. Violetti väri kuitenkin haalistui hyvin nopeasti. Ajattelin värjätä hiukseni taas mustaksi, jotta ne saisivat hieman levätä väriaineilta, mutta...

Juuri nyt hiukseni ovat tämänväriset. Ne eivät ole näin pinkit, vaan värissä on enemmän violettia/sinistä. Heitin tummanpunaista väriä violetin päälle ja tämä oli tulos. Luonnonvalossa varsin purppurainen sävy, tykkään kovasti :3 Mielestäni parempi versio pinkistä!

Mikä väreistä oli sinun suosikkisi? :}

~Cheikki

Kuulumisia ~

Jos haluat selvityksen lyhyesti, lue ranskalaiset viivat, jos olet lukutuulella, niin lue loputkin! : )

- Ostin uuden videokameran!
 Mun on jo monta kertaa pitänyt laittaa tänne videota ( suunnitelmissa olisi mielipidevideo pedofiileistä ja koostevideo pupujussin touhuista) mutta olen niin onneton, etten ole onnistunut vielä videoiden siirrossa kamerasta tietokoneeseen T_T Uuden videokameran hankin, koska pikkusiskoni ystävällisen varoen kertoi videoiden kuvanlaadun olevan hirvittävä : D Opiskelijabudjetti.

- Alettiin tehdä kämppiksen kanssa erikoisvideota, joka toimii sekä omana blogivideonani, että meidän yhteisenä projektinamme.
 Ovatko "My Day" videot tuttuja? Nyt tulossa on "My Week" video, joka on kuitenkin melko erilainen (toivottavasti) kuin ennen näkemänne vastaavat videot...

- Meille tulee koira.
 KYLLÄ. Luit oikein.
 Pennun isä on kääpiöpinseri ja äiti on Jackrusselinterrieri mix. Meillä on jo vesikuppikin ostettuna, vaikka kaveri tuleekin tänne vasta toukokuun puolella : ) Jännittää ihan hirveästi, koska olen jo pitkään haaveillut koirasta, mutta en voi tietenkään olla täysin varma, olenko allerginen niille... Vähänkö harmittaisi, jos ensin on henkisesti valmistautunut 10 vuoden mittaiseen vastuuseen toisesta olennosta ja sitten joutuisinkin luopumaan toisesta :'( Mutta niin kuin eräs ihailemani henkilö sanoi: "Ei sitä voi tietää jossei kokeile!".

- Kävin tänään TE-toimistolla juttelemassa, nyt kun sairaslomani viimein on ohi. Meinasi iskeä 5 kk:n odotusaika (ennen kuin tuet alkaisivat tulla) ja siinä olisi kyllä mennyt talous kokonaan uusiksi! Onneksi näin ei kuitenkaan tapahtunut.
Emme kuulemma ole ensimmäisiä, jotka ovat sanoneet täällä työkkärissä, että Pirkanmaalla ei todellakaan olla totuttu näin hyvään palveluun. Kanssamme asioiva rouva kertoikin, että ministeriö säästää TE-toimistojen asiakaspalvelussa - kaikki siirtyy siis netissä hoidettavaksi. Itsekin olen ihan peukalo keskellä kämmentä näiden juttujen kanssa, joten mietinpä vaan, miten suunniteltu onnistuu yli keski-ikäisiltä ihmisiltä, jotka eivät ole tottuneita netissä asioimiseen.

- Värjäsin hiukset!
Purppuran värisiksi, tällä kertaa. Lupaan laittaa tänne kuvaa myöhemmin : )


~ Cheikki

Päivitä unelmasi säännöllisesti!

Tein oikeastaan tästä aiheesta jo videon, mutta sitten totesin, että aihe sopii paremmin kirjoitettavaksi, joten here I go!

Löysin muuttolaatikosta "Ystäväni" kirjan, jota aloin selailemaan huvittuneena. Eniten virnuilua aiheuttivat "Elämänhaaveet" jotka ala-aste ikäisillä olivat enemmän ja vähemmän realistisia. Eräs halusi lemmikkitiikerin ja toinen tahtoi ruuanmaistajaksi, kolmas taas halusi olla Idols tähti ja kaupan täti. Eräs oli kuitenkin kirjoittanut ylös haluavansa tulla opettajaksi ja tämä kyseinen tyttö opiskelee itseään juuri nyt kyseiseen ammattiin. Haaveet voivat siis muodostua jo nuorena, mutta suurimmalla osalla ne muotoutuvat hitaasti tai vaihtelevat nopeasti.

Kun ihminen kasvaa, häneltä aletaan kysellä tulevaisuudensuunnitelmia ja kun ollaan päästy yläasteelta, pitäisi olla jo vastaus valmiina. Tällöin aletaan etsiä sitä omaa unelmaa mol.fi:stä erinäisten testien avulla, eikä aikaa ole hukattavissa hetkeäkään. Jotkut löytävät itselleen mieluista tekemistä vastan lukiota seuraavan välivuoden aikana (niin kuin minä), mutta jotkut ovat ehtineet tässä vaiheessa jo vaihtamaan suunnitelmiaan moneen otteeseen. Haluankin kertoa teille nyt kämppäkaveristani, jonka uranvalintatarinan koen harvinaisen monivaheiseksi ja kiinnostavaksi.

1. Haluan kuvataiteiden opettajaksi.
- ... mutta hän halusikin pitää taiteet harrastuksena, jotta hän voisi rentoutua piirtämällä, sen sijaan että pitäisi sitä työnä.


2. Haluan opiskella historiaa.
-... mutta hän ei koskaan ollut niinkään humanisti ja vaikka historia kiinnostikin, kiinnostivat luonnontieteet enemmän

3. Haluan olla biologi.

4. Haluan olla geologi.

Kämppäkaverini näkemys Utahraptorista.

5. Haluan tulla paleontologiksi. Kun tapasin hänet, olimme molemmat ala-asteella ja leikimme yleensä hänen kotonaan. Siellä hänellä oli valtava säkillinen dinosaurusleluja (siis ainakin 50) ja jokaisen niistä hän osasi nimetä hyvässä tapauksessa jopa parillakin eri kielellä. Hän rakasti dinosauruksia, eikä hän voinut sallia, että pitkäkaulaiset (diplodocus) olisivat samassa laumassa sellaisten dinosaurusten kanssa, jotka olivat eläneet eri aikaan, tai kuuluneet erilaiseen ravintoryhmään. Aika uskomatonta?
Paleontologit kaivavat parhaassa tapauksessa luurankoja aavikoilta - mieluiten dinosaurusten. Luiden perusteella he sitten yrittävät päätellä, että mikä on liikkunut, missä on liikkunut ja miksi on liikkunut. He ovat tieteen ystäviä. Ystäväni haki Helsingin yliopistoon, ja pääsi sinne sisälle. Siellä hän aikoi opiskella ensin geologiaa ja sitten paleontologiaa, jonka jälkeen hän olisi muuttanut ulkomaille opiskelemaan lisää.

6. Haluan töihin hevosalalle.
Oltuaan välivuodellaan töissä hevostallilla, muisti hän, miksi olikaan niin rakastanut lapsuudessaan ratsastamista. Hän ymmärsi, että palkkaeroista ja koulutusasteista huolimatta, hän haluaisi tehdä mieluummin pitkiä päiviä tallilla, kuin olla mukana tekemässä suuria löytöjä Amerikassa. Tietenkään päätös ei ollut helppo, mutta juuri nyt hän on taas ilman opiskelupaikkaa ja aikoo mennä työkokeiluun läheiselle tallille, ja hakea sitten aikuispuolelle lukemaan alaa. Ammattikouluun. Ja hän on hyvin innoissaan! : ))

Muistathan sinäkin välillä kyseenalaistaa omia unelmiasi? Tavoitteletko nyt unelmaasi, vai asiaa, joka joskus oli unelmasi? Vai etenetkö elämässäsi vain eteenpäin miettimättä yhtään tulevaisuuttasi? Jonkin aikaa se voi tuntua ihan hyvältä, mutta kannattaa silti aina välillä miettiä että "mitä minä haluaisin tehdä, jos saisin tehdä ihan mitä tahansa?"

~ Cheikki

Ai oonko mä homo?

Ajattelin kokeilla videobloggausta eli niin sanottua vloggausta, koska en jaksa uskoa että kukaan viitsisi lukea sitä romaania mitä tästä aiheesta vääntäisin : DD

~ Cheikki

Allergiasta huolimatta...

Olipa kerran tyttö, joka oli allerginen kaikille karvaisille eläimille. Tämä tyttö asui yhdessä toisen tytön kanssa, jolle kaikki eläimet (ja etenkin jyrsijät) olivat hyvin tärkeitä. Kului kymmenen päivää ja kymmenen yötä ja sitten tytöt ostivat Harjavallasta kanin.

Tämä tässä on Sokka, alkuperäiseltä nimeltään Porkkanamaan Gis. Luonteeltaan kani on utelias, huomionkipeä ja sopivasti kapinallinen. Sokka on pienrex, eli sillä on erittäin lyhyt, samettinen turkki, josta irtoaa vähemmän pölyä, kuin muun turkkisista kaneista. Ainakaan toistaiseksi en ole saanut siitä mitään oireita - enkä muuten edes sen heinistä! ;o Tosin, olemme korvanneet suuren osan heinistä pelleteillä, jotka ajavat saman asian varsin pitkälti.

Pesulla

Tiedostan olevani allerginen eläimille, enkä ota allergiaani kevyesti, mutten myöskään ole valmis luovuttamaan ihan vielä eläimien suhteen, koska pidän niistä niin hirveästi. Olemme sopineet kasvattajan (ja kämppikseni) kanssa, että mikäli minulla ilmenee pahoja allergisia oireita, voimme palauttaa kanin takaisin alkuperäiskotiinsa, jolloin kanista ei tule kiertolaista. Säilytämme kanin heiniä häkkivarastossa alakerrassa, eikä kani saa tulla minun huoneeseeni ja toistaiseksi järjestelmä on toiminut. Syön tosin myös Heinixiä päivittäin, silläkin voi olla osuutta asiaan.

Kämppikselläni on monen vuoden kokemus kaneista ja hän on luvannut siivota häkin joka ainut kerta, ilman apuani. Lisäksi puppeli oli jo meille tullessaan sisäsiisti, eli vaikka se hyppelisi vapaana huoneistossa, menee se häkkiinsä pissalle. Minun tehtäväkseni jää siis vain kanin touhujen seurailu, lepertely ja hellittely. <3 Tosin kanissa on vielä hieman valmennettavaa, mitä tulee johtojen nakerteluun ja mattojen kaivamiseen... Mutta eiköhän se siitä, sehän on vielä vasta ihan pikkuinen :3

"Uskaltaiskohan sitä hypätä?"

(kuulostan noin "kiinnostuneelta", koska piirrän samalla)

~ Cheikki

Allergian uhri?

Olenko ainoa, kenestä tuntuu että juuri ne ihmiset, jotka ovat allergisia eläimille, pitävät niistä kaikkein eniten?
Tunnen astmaatikkoja, joilla on niin rottia, käärmeitä ja koiriakin, vaikka he tietävät vaarantavansa terveytensä. He eivät yksinkertaisesti näe mahdollisuutta, jossa he eläisivät ilman omia karvaturrejaan.

Oma äitini on aina ollut allerginen eläimille, joten lapsuudessani minulla ei ollut edes mahdollisuutta saada lemmikkiä, vaikka niin kovasti sellaista olisin halunnutkin. Erityisesti koirat olivat lähellä sydäntäni, olisi ollut niin ihanaa tulla kotiin ja nähdä ne odottavat silmät, jotka pitävät sinusta yhtä paljon joka päivä.
Noin kaksi vuotta sitten äitini teki myönnytyksen ja sain hankkia kaksi kesyrottaa. Luulen, että hän teki tämän myönnytyksen, jotta saataisiin selville, että olenko minäkin allerginen eläimille, jo ennen kuin muutan omaan asuntooni ja täytän sen elukoilla.

Mort

Lucifer & Hades

Olinhan minä allerginen - ainakin rotille.
Toisaalta, rotat ovat häkkieläimistä kaikista allergisoivimpia, joten en ole kokonaan luopunut toivosta. Joka tapauksessa, luovuin rotista, koska en voinut siivota niiden häkkiä ilman hengenahdistusta, enkä sylitellä niitä ilman ihottumaa. En silti osannut odottaa seuraavaa:

Viedessäni nuorimmaisiani (Luciferia ja Hadesta) heidän uuteen kotiinsa, jossa oli jo ennestään kaksi urosrottaa olin typerä ja oletin tuntevani toisenkin omistajan rotat, koska tunsin omani. Mort (vanhin rottani) oli sitä sorttia, että kun vedin uponnutta irtoesinettä hänen kyljestään pinseteillä, hän vain nuoli sormiani hädissään, sen merkiksi että häntä sattui: olin siis tottunut kullannuppuihin.
Toinen rotista oli hyvin epäsosiaalinen ja arka, sekä hyökki Hadeksen kimppuun ikävän näköisesti. Vaikka pieni valtajärjestyksen selvittely on rottaurosten kesken normaalia, ei tappelussa tulisi näkyä verijälkiä, joita nyt esiintyi heti aluksi. Hyökätessään oli ujo rotta saanut ilmeisesti Hadeksen hampaista, ja tällä oli nyt verta vuotava haava selässään. Omaan silmääni Hades oli vain juossut karkuun minkä kerkesi, mutta tuskin rotta oli itse itseään purrut - tietenkin haava oli saattanut olla rotalla jo hieman aiemmin, ennen tuloani. Rottien tappelussa ei ihmissilmä oikein pysy mukana, joten on vaikeaa sanoa, mitä tapahtui. Joka tapauksessa, yritin nostaa vieraan rotan häkistä, jotta olisin voinut katsoa, miltä sen haava näytti. Virhe. Rotta nappasi kiinni käteeni, upottaen hampaansa koko mitaltaan lihaani. Hetkeen en ymmärtänyt mitä tapahtui: minulle ei ollut edes vaihtoehto, että rotta purisi minua sillä tavalla.
Siirryin vessaan pesemään kättäni, sen jälkeen aloin oksentaa puolituuperruksissa ja sain - tietysti- paniikkikohtauksen. En voinut hengittää, enkä puhua, olo oli kamala, pystyin vain uikuttamaan ja pitelemään turpoavaa kättäni. En pyytänyt hintaa rotista, enkä häkistä, tein vain selväksi, että uuden omistajan tulisi pitää rottia erikseen, mikäli sama jatkuisi, ja hoipertelin autoon.

Ihoni muutti väriään valkoisen, punaisen ja violetin välillä, ja kasvoni turposivat niin paljon, etten näyttänyt enää yhtään itseltäni. Ihottumaa, jota rottien virtsasta oli aiemmin tullut, levisi nyt joka puolelle kehoani. Tunti tästä eteenpäin, niin olin syönyt kyypakkauksen ja makasin Kanta-Hämeen keskussairaalassa tiputuksessa ja lisähapella. Vasen käteni oli sen näköinen, kuin se olisi pumpattu täyteen ilmaa, enkä voinut liikuttaa sitä, tuntui, kuin etusormessani olisi ollut pieni murtuma - rotta oli ilmeisesti purrut jänteeseen.

Pääsin samana iltana ( reilun kuuden tunnin kuluttua) jo pois sairaalasta, sillä turvotukseni laski ja ihottumani katosi, pystyin myös hengittämään normaalisti. Mukaani sain adrenaliinipiikin siltä varalta, että hengitystieni menisivät taas umpeen, mikä oli kuulemma täysin mahdollinen jälkireaktio. Vaikka olen piikkikammoinen, voin kertoa, että piikin iskeminen omaan reiteen olisi helppo nakki, kun vaihtoehtona on tukehtuminen - ei niin kiva tunne.

Seuraavana päivänä ihottumani nousi uudestaan ja hengitykseni alkoi takuta, muttei vakavasti. Ihottuma oli kuitenkin niin raju, että menin Kangasalan päivystykseen ja sain jälleen piikillisen kortisonia, jonka jälkeen olin tarkkailussa, kunnes ihottuma laski. Sain antibiootteja puruhaavaan ja kuurin kortisonia, myös hydrokortisonivoidetta suositeltiin. Käytin kaikkia, ja nyt olen taas kunnossa, tosin kannan yhä adrenaliinipiikkiä mukanani.





Tarinan opetukset:
- lemmikki voi olla hengenvaarallinen, vaikka se olisi kuinka ihana
- kannattaa muistaa että eläinten sylki - varsinkin rottien - on sitä itseään, eli hyvin allergisoivaa
- Suomen terveyspalvelut toimivat, minulle tehtiin monia kokeita, rokotus yms. ja omavastuu oli vain 40e!
- Jos hengitys takkuaa, etsi apteekki ja osta kyypakkaus, se luultavasti pelasti henkeni


~ Cheikki

Opiskelijaelämäkö köyhää?

Kun olin muuttamassa omilleni, minua peloteltiin paljon sillä, että saisin syödä seuraavat kolme vuotta vain "makaronia ja tonnikalaa" ja sillä, ettei minulla olisi koskaan aikaa katsoa telkkaria - tai edes varaa hankkia sellaista. Olemme tässä kämppätoverini kanssa miettineet, että mistä moiset huhut, meidän elämämmehän on paljon ylellisempää kuin pitkään aikaan!

Juhlimme laskiaista helkullisilla laskiaispullilla, joiden kanssa siemailimme Turkkilaista teetä, sekä Reilun Kaupan hunajaa. Kuvan reunassa näkyy myös ihanasti vanilijalta tuoksuva kynttilä, ei halvimmasta päästä sekään.

Olemme syöneet joka päivä itsetehtyä ruokaa, joutumatta miettimään hintaeroja raaka-aineiden välillä. Emme toisaalta ole kumpikaan tottuneet syömään pihvejä tai muita kalliita ruokia, joten nämä kyseiset raaka-aineet ovat hyvin usein joko erilaisia kanasuikaleita tai jauhelihaa.. Kämppäkaverin isältä tosin irtosi pakkaseen aika paljon peuran- ja hirven lihaa, jos vaikka innostuisimme joskus kunnolla kokkailemaan.

Meillä on ollut enemmän kuin tarpeeksi aikaa katsella hyväksi havaittua sarjaa, joka kertoo avaruusolioista ja 40-50- luvun elämästä Amerikassa.

...Kyseistä sarjaa olemme katsoneet laajakuvatelevisiostamme, omalla sohvallamme, jalat mukavasti lämpimällä karvamatolla.

Mihinkään edellämainituista minulla ei "pitänyt olla varaa". Mutta nyt kerron teille, miten tämä kaikki oli mahdollista heti ensimmäisellä asumisviikolla, ilman minkäänlaisia säästöjä!

1. Kyseinen sohva on ostettu tori.fi sivustolta ja se maksoi 50e, ja sen myyjät jopa auttoivat meitä kantamaan sen sisälle!

2. Karvamatot ovat isäni naisystävältä, emme maksaneet niistä mitään.

3. Elokuvat ovat lainassa, eikä minulla ole yhtään sen vähempää aikaa käytössäni, kuin silloinkaan kun asuin vanhemmillani

4. Hyvä, itsetehty ruoka tulee oikeasti paljon halvemmaksi, kuin einekset. Kuvassa olevasta soijakana-ateriasta riitti vielä seuraavallekin päivälle, eikä se maksanut kokonaisuudessaan edes kymmentä euroa

5. Laskiaispullat saatiin ahkeralta leipojalta lahjaksi ;)

Opiskelijaelämä, tai elämä muuten vain omassa kodissa, ei ole yhtään niin ankeaa kuin usein kuvitellaan. Kun on paljon läheisiä, joilta voi pyytää apua sitä todella tarvitessaan (tai kaivatessaan uudenlaisia kirjoja/dvd:tä/reseptejä) voi olla luottavaisin mielin ja ostaa "vapaan kanan munia", vaikka ne ovatkin hieman kalliimpia kuin tavalliset ; )

Tästä pohjustuksesta huolimatta arvostaisin silti kovasti, jos Kela maksaisi tukeni mahdollisimman pian. Ei ole mitään tullut sitten uudenvuoden, iiks...

-Cheikki

Ensi hetket omassa kodissa

Kuinka likaisissa olosuhteissa ihmiset oikein elävät?
 Se, ettei asunto ole oma, vaan vuokrakämppä ei mielestäni tarkoita sitä, ettei se voi olla koti. Kuitenkin vuokra-asunnot ovat yleensä ihan hirvittävässä kunnossa, koska niistä ei olla huolehdittu; pinttymiä, ruuan tähteitä ja kakkaa eri muodoissa on joka puolella! Ajattelin ottaa teille hieman "ennen" ja "jälkeen" kuvia, jotta tekin voitte samaistua tähän "muuttamisen riemuun" : D

En hennonnut ottaa kuvaa hyvin loppuunkäytetystä (pesemättömästä) vessaharjasta tai roskislaatikoista, joissa oli vaikka mitä kivaa liimaantuneena :/

Nukumme tällä hetkellä retkipatjoilla olohuoneessamme ja palelemme, sekä taistelemme patjan paksuimmasta kohdasta yöstä toiseen. Elämäämme myös hankaloittaa se, ettei meillä ole pyyhkeitä, joten suihkussa käyminen ei juuri houkuttele. Nyt meillä on sentään vehkeet ruuanlaittoon, sekä ruokaa jota laittaa, joten täällä alkavat sentään tuoksut olla pikkuhiljaa kohdillaan - eikä tarvitse tapella nälkäisenä turhasta.

Kyllä tämä tästä, lauantaina saadaan tänne tavaroitakin! ^3^

-Cheikki

Muuttohuumaa!

Kaksi kuukautta sitten odotin joka päivä kauhulla hetkeä, jona toinen vanhemmistani tulisi seisomaan selkäni taakse ja kysyisi sen saman kysymyksen, johon olin itse miettinyt vastausta jo kuukausia: "Joko tiedät, että mihin haet yhteishaussa? Mitä olet tehnyt sen eteen, että pääset sisään?".
Kysymyksenähän tuo on oikein hyvä, kun se on kohdistettu nuorelle naiselle, joka pitää välivuotta, mutta tietyssä vaiheessa ylittyy raja: raja jonka jälkeen huolehtiminen muuttuu painostamiseksi. Ja voin ihan rehellisesti kertoa, että jos on minkäänlaisia taipumuksia paniikkikohtauksiin, ei painostus ole se mukavin tapa edistää asioita. Turhautuminen oli tuohon aikaan tunne, joka valtasi koko sisimpäni päivästä toiseen, vaikka tietenkin tunsin myös epäonnistumisen, riittämättömyyden ja turhuuden tunteita, eivät niin nautinnollisia nekään.

Nyt voin pitkästä aikaa oikeasti sanoa, että tiedän mitä haluan, ainakin tiettyyn pisteeseen saakka. Haluan hakea yhteishaussa Lähihoitajan opintoihin, Hämeenlinnaan. Vielä joulukuussa olin ryhtymässä lasinpuhaltajaksi, ja nyt olen tilanteessa, jossa muutto häämöttää edessä 2.3, joten aika nopeaa tahtia ne suunnitelmat sitten muodostuivat, kun olivat muodostuakseen!
Nyt tuntuu pitkästä aikaa hyvältä. Ja vieläpä oikeasti hyvältä, eikä vain "paremmalta" tai "ihan hyvältä". Kuulostaa ehkä kliseiseltä, mutta olin jo unohtaa, että miltä tuntuu oikeasti olla onnellinen tai miltä tuntuu saavuttaa jotakin - päästä eteenpäin. Tuntuu myös aika mahtavalta ajatella, että vielä kolme kuukautta sitten sain useita paniikkikohtauksia viikossa ja ahdistus oli jokapäiväistä. Jokapäiväistä ja niin syvää, että se vei toimintakykyni täysin, esti minua tapaamasta ihmisiä, tekemästä päätöksiä tai edes käymästä uimahallissa! Ja nyt olen muuttamassa täysin vieraaseen kaupunkiin...

En voi kuitenkaan sanoa, että olisin täysin kunnossa, enkä minä yksin uskaltaisikaan muuttaa. Muutan yhteen henkilön kanssa, jota parempaa kämppäkaveria en voisi toivoa: luotan häneen sataprosenttisesti enkä voisi toivoa parempaa seuraa. Hän suostuu jopa siihen, että minä järjestän olohuoneen (ja hieman hänenkin huonettaan)! ;D

IKEAsta hankittavaa:
-Tummat verhot
-Suihkuverho (siellä on kyllä suihkuverho, joka on aikoinaan ollut vaaleansininen, mutta on nyt 30 senttiä alareunasta vaaleanruskea < 3 )
- Matto olohuoneeseen - ruskea!
- Pöytäryhmä, luultavasti jotain baaripöydän tyyppistä, sillä kyseessä on kaksio, ei kolmio ja olemme onnekkaita, kun keittiömme on niinkin tilava, että sitä voi soveltaa "olohuoneena".
- Joku huonekasvi, Jukkapalmu ehkä?

Uusi luku elämässäni voi alkaa, toivottavasti se on parempi kuin edellinen.

~ Cheikki