Allergian uhri?

Olenko ainoa, kenestä tuntuu että juuri ne ihmiset, jotka ovat allergisia eläimille, pitävät niistä kaikkein eniten?
Tunnen astmaatikkoja, joilla on niin rottia, käärmeitä ja koiriakin, vaikka he tietävät vaarantavansa terveytensä. He eivät yksinkertaisesti näe mahdollisuutta, jossa he eläisivät ilman omia karvaturrejaan.

Oma äitini on aina ollut allerginen eläimille, joten lapsuudessani minulla ei ollut edes mahdollisuutta saada lemmikkiä, vaikka niin kovasti sellaista olisin halunnutkin. Erityisesti koirat olivat lähellä sydäntäni, olisi ollut niin ihanaa tulla kotiin ja nähdä ne odottavat silmät, jotka pitävät sinusta yhtä paljon joka päivä.
Noin kaksi vuotta sitten äitini teki myönnytyksen ja sain hankkia kaksi kesyrottaa. Luulen, että hän teki tämän myönnytyksen, jotta saataisiin selville, että olenko minäkin allerginen eläimille, jo ennen kuin muutan omaan asuntooni ja täytän sen elukoilla.

Mort

Lucifer & Hades

Olinhan minä allerginen - ainakin rotille.
Toisaalta, rotat ovat häkkieläimistä kaikista allergisoivimpia, joten en ole kokonaan luopunut toivosta. Joka tapauksessa, luovuin rotista, koska en voinut siivota niiden häkkiä ilman hengenahdistusta, enkä sylitellä niitä ilman ihottumaa. En silti osannut odottaa seuraavaa:

Viedessäni nuorimmaisiani (Luciferia ja Hadesta) heidän uuteen kotiinsa, jossa oli jo ennestään kaksi urosrottaa olin typerä ja oletin tuntevani toisenkin omistajan rotat, koska tunsin omani. Mort (vanhin rottani) oli sitä sorttia, että kun vedin uponnutta irtoesinettä hänen kyljestään pinseteillä, hän vain nuoli sormiani hädissään, sen merkiksi että häntä sattui: olin siis tottunut kullannuppuihin.
Toinen rotista oli hyvin epäsosiaalinen ja arka, sekä hyökki Hadeksen kimppuun ikävän näköisesti. Vaikka pieni valtajärjestyksen selvittely on rottaurosten kesken normaalia, ei tappelussa tulisi näkyä verijälkiä, joita nyt esiintyi heti aluksi. Hyökätessään oli ujo rotta saanut ilmeisesti Hadeksen hampaista, ja tällä oli nyt verta vuotava haava selässään. Omaan silmääni Hades oli vain juossut karkuun minkä kerkesi, mutta tuskin rotta oli itse itseään purrut - tietenkin haava oli saattanut olla rotalla jo hieman aiemmin, ennen tuloani. Rottien tappelussa ei ihmissilmä oikein pysy mukana, joten on vaikeaa sanoa, mitä tapahtui. Joka tapauksessa, yritin nostaa vieraan rotan häkistä, jotta olisin voinut katsoa, miltä sen haava näytti. Virhe. Rotta nappasi kiinni käteeni, upottaen hampaansa koko mitaltaan lihaani. Hetkeen en ymmärtänyt mitä tapahtui: minulle ei ollut edes vaihtoehto, että rotta purisi minua sillä tavalla.
Siirryin vessaan pesemään kättäni, sen jälkeen aloin oksentaa puolituuperruksissa ja sain - tietysti- paniikkikohtauksen. En voinut hengittää, enkä puhua, olo oli kamala, pystyin vain uikuttamaan ja pitelemään turpoavaa kättäni. En pyytänyt hintaa rotista, enkä häkistä, tein vain selväksi, että uuden omistajan tulisi pitää rottia erikseen, mikäli sama jatkuisi, ja hoipertelin autoon.

Ihoni muutti väriään valkoisen, punaisen ja violetin välillä, ja kasvoni turposivat niin paljon, etten näyttänyt enää yhtään itseltäni. Ihottumaa, jota rottien virtsasta oli aiemmin tullut, levisi nyt joka puolelle kehoani. Tunti tästä eteenpäin, niin olin syönyt kyypakkauksen ja makasin Kanta-Hämeen keskussairaalassa tiputuksessa ja lisähapella. Vasen käteni oli sen näköinen, kuin se olisi pumpattu täyteen ilmaa, enkä voinut liikuttaa sitä, tuntui, kuin etusormessani olisi ollut pieni murtuma - rotta oli ilmeisesti purrut jänteeseen.

Pääsin samana iltana ( reilun kuuden tunnin kuluttua) jo pois sairaalasta, sillä turvotukseni laski ja ihottumani katosi, pystyin myös hengittämään normaalisti. Mukaani sain adrenaliinipiikin siltä varalta, että hengitystieni menisivät taas umpeen, mikä oli kuulemma täysin mahdollinen jälkireaktio. Vaikka olen piikkikammoinen, voin kertoa, että piikin iskeminen omaan reiteen olisi helppo nakki, kun vaihtoehtona on tukehtuminen - ei niin kiva tunne.

Seuraavana päivänä ihottumani nousi uudestaan ja hengitykseni alkoi takuta, muttei vakavasti. Ihottuma oli kuitenkin niin raju, että menin Kangasalan päivystykseen ja sain jälleen piikillisen kortisonia, jonka jälkeen olin tarkkailussa, kunnes ihottuma laski. Sain antibiootteja puruhaavaan ja kuurin kortisonia, myös hydrokortisonivoidetta suositeltiin. Käytin kaikkia, ja nyt olen taas kunnossa, tosin kannan yhä adrenaliinipiikkiä mukanani.





Tarinan opetukset:
- lemmikki voi olla hengenvaarallinen, vaikka se olisi kuinka ihana
- kannattaa muistaa että eläinten sylki - varsinkin rottien - on sitä itseään, eli hyvin allergisoivaa
- Suomen terveyspalvelut toimivat, minulle tehtiin monia kokeita, rokotus yms. ja omavastuu oli vain 40e!
- Jos hengitys takkuaa, etsi apteekki ja osta kyypakkaus, se luultavasti pelasti henkeni


~ Cheikki